Yllätystä kerrakseen

Keskiviikkona klo 18:45, hän sai epätavallisen puhelun

Paikallisen kameraseuran kuukauden kuva -kisassa napsahti kohdalle jaettu ykkössija yo. kuvalla. Yllätyksen tästä itselle tekee se, että en tällä kuvalla luullut pärjääväni.

Avaan tässä vähän tuon kuvan syntyprosessia. Aiheina kisassa oli siis ”Epätavallinen”  ja ”Vesi”, kaksi aihetta johtuen edellisenkin kisan jaetusta ykköspallista. Meillä on lojunut kotona tuollainen vanha puhelin ja tämä mielessä, tuleva kuva alkoi hahmottua päässäni.

Ensi ajatuksena oli tupakkitakki päällä istuva mies, konjakkilasi pöydällä, vastaamassa puhelimeen ja palvelustyttömäinen henkilö kannattelemassa puhelinta. Savuisa kirjastomainen huone. Ja erikoisuutena/epätavallisuutena tuon mieshahmon sijoittuminen kuvaan ylösalaisin.

Ensimmäinen hankaluus meinasi tulla siitä, että en tahtonut löytää mistään sitä puhelinta. Toinen ongelma taas siitä, missä kuvaan. Ei ole minulla kirjastohuonetta. Lopulta löysin puhelimen varastosta ja kuvauspaikaksi/taustaksi muodostui olohuoneen valkea seinä. Kauniina ajatuksena rakennella huone jälkikäsittelyssä ”jostain”.

Noh, loppujen lopuksi siinä kävi sitten niin, että ei tullut kirjastohuonetta eikä sopivia asuja. Taustaksi valikoitui jokin netistä löydetty sopiva tapettimalli. Mutta tulipahan lisäoppia syväyksestä ja kohteen ja taustan värien yhteensovittamisesta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s